Veronpalautus sijoitus

Jotkin teistä ovat saaneet jo veronpalautukset. Olen iloinen puolestanne! Itse sain 800 € mätkyjä ja voin sanoa, että olisin mieluummin maksanut viime vuonna enemmän veroja. Näin kuinka etelänmatka, uusi sähköpyörä ja kauan haaveilemani Hibachi grilli katosivat kauas kaukaisuuteen. Kerroin kaverilleni mätkyistä ja aloimme ideoida, miten veropalautuksia voitaisiin hyödyntää enemmän. Saimme jo ensimmäisen oluen aikana mahtavan talouden pelastavan idean. 

Veronpalautukset poikimaan

Idea on, että veronpalautukset pysyvät valtiolla ja kaikki saavat halutessaan nostaa veropalautuksia kahdesti vuodessa. Mikäli palautuksia ei nosta niin valtio sijoittaa rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Tekemäni tutkimuksen mukaan vuonna 2019 1,7 miljoonaa suomalaista sai veronpalautuksia. Veronpalautuksia jaettiin noin 806 miljoonaa euroa! 806 miljoonaa sijoitettuna rahastoihin ja muihin vakaasti tuottaviin mekanismeihin takaisi suuret tuotot niin valtiolle, kuin veronpalautuksen saajalle. 

Veronpalautukset saisi siis nostaa kahdesti vuodessa. Jos sinä et tarvitse palautuksia esimerkiksi 5 vuoteen niin potti, jonka saat säästämisen jälkeen riittää takuulla haaveilemaasi huvipurteen tai pieneen saareen Karibialta. Olen täysin varma, että kun hakisin eduskuntaan ja laittaisin tämän idean vaalilupauksekseni niin koko kansa levittäisi punaista mattoa eduskunnan portailla.

Koronavirus ja muut edessä olevat ongelmat eivät vaikuta mitenkään veronpalautus ideaani. Suomalaiset olisivat kohta varakasta kansaa, kun kaikki olisivat pukutakkisia osakesijoittamisen ammattilaisia. Valtiohan sijoittamisen tekisi ja minä sinä ja muut veronpalautuksia saavat voivat alkaa suunnitella rahasäiliön paikkaa. Itse olen jo päättänyt oman rahasäiliöni paikan ja voin sanoa, että on muuten hienot näkymät merelle.

 

Miksi valtio suostuisi?

A) Idea on mainio ja kansalaiset vaihtavat eduskunnan rappusilla palavat soidut fanijulisteisiin.

B) Valtio tienaisi rahaa. ajattelin, että 1–2 % koko tästä 806 miljoonasta menisi valtiolle hallinnointikuluina. Tällä maksetaan sijoittajien palkat ja muut kulut. 

C) Verotus ei tuntuisi enää niin nihkeältä, koska palautusten jälkeen kaikki ovat onnensa kukkuloilla.

Kuten aiemmin mainitsin, niin veronpalautukset voi myös nostaa. Jos sijoittaminen ja helppo raha ei kiinnosta, niin veronpalautukset saa normaaliin tapaan omalle tililleen. Jotkut saattavat nimittäin tarvita rahaa heti, jolloin sijoittaminen ei ole ensimmäisenä mielessä. Tällä taklataan kaikkien ideani protestoijien väitteet ja uskomukset. 

Loppusanat

Onko tässä ideani, mikä tekee minusta poliitikon ja sen jälkeen kahden kauden presidentin? Paras alkaa harjoitella kädenvääntöä ja venäläisiä votka vitsejä jo valmiiksi. Presidentiksi en välttämättä kyllä halua, koska sanon mitä sylki suuhun tuo. Eduskuntaan menisin mielelläni, koska pääsisin viihdeteollisuuden eturiviin. Olen jo nyt täysin varma, että tästä ideasta kuullaan vielä ja kansalaiset kiittävät.

 

 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tähän voit vuodattaa ilot, surut, huolet ja murheet

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heijastava kasvomaski

Keskisuomen kasino

Kotityö palkitsin