Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Sateenvarjolla rikkauksiin

Kuva
Alkusanat Olen aina miettinyt, mitä jollakin esimerkiksi auton keksijällä on pään sisässä pyörinyt. Olisi mielenkiintoista matkustaa esimerkiksi Mersun tai Ferrarin suunnittelijoiden mieleen ja huomata, miten he keksivät innovatiivisia ratkaisuja aivan uusiin liikkumisen ongelmiin. Autot, lentokoneet, televisiot ja kaikki muut nykyajan vempaimet ovat todella kunnianhimoisen kehitystyön takana. Haluan itsekkin keksiä jotain maailmaa mullistavaa ja avaankin teille omaa ideointiprosessiani tässä blogikirjoituksessa. Nyt vinkkejä, miten sinä voit keksiä miljoona ideoita helposti. Istu alas, ota lasi kylmää juomaa ja nauti. Ideointiprosessini Pyrin omassa elämässäni kulkemaan avoimin mielin ja yleensä näin saankin parhaat ideani. Lukijoille kerron vinkkinä, että parhaat ideani ovat tulossa seuraavissa blogikirjoituksissani, joten muista seurata.  Olen nähnyt vaikka minkälaista räyhääjää kaupungilla ja luonnossa, kun jonkin tuotteen käyttäminen on suoraan sanottuna aivan perseestä. Räy

Ideointia ihmiskunnan parantamiseksi

Blogin tavoitteena on pohtia ja kehittää uusia innovatiivisia ideoita lukijoiden käyttöön ja mikä parasta teen sen täysin ilmaiseksi! Blogiani lukemalla sinusta tulee takuulla rikas henkseleiden paukuttaja ja luultavasti lähitulevaisuudessa pelailet golfia Roope Ankan kanssa.  Jos olet hyvä rivienvälistä lukija saat takuulla minulta ideoita menestyvän yrityksen perustamiseen . Yrityksen miljoonatuloilla saat ostettua unelmiesi auton tai halutessasi rakkaallesi hänen aina toivomansa ja sinun mielestäsi todella turhan 20 000 euroa maksavan kattokruunun. Eipä kestä! Ensimmäinen ideani on niinkin mahtava, kuin kotikokkaus kurssi /ravintola. Miksei kukaan ole tehnyt sovellusta, jossa ihmiset voivat katsoa Woltin tai Foodoran tavoin, missä tehdään ruokaa ja voi halutessaan tilata tai mennä syömään tekijän luo ei siis ravintolaan vaan jonkun kotiin! Halutessaan sovelluksessa voisi olla myös mahdollisuus, esim kotitalouksien hävikkiruuan myyntiin. Tämä hävikkiruuan myynti mahd