Sateenvarjolla rikkauksiin

Alkusanat

Olen aina miettinyt, mitä jollakin esimerkiksi auton keksijällä on pään sisässä pyörinyt. Olisi mielenkiintoista matkustaa esimerkiksi Mersun tai Ferrarin suunnittelijoiden mieleen ja huomata, miten he keksivät innovatiivisia ratkaisuja aivan uusiin liikkumisen ongelmiin. Autot, lentokoneet, televisiot ja kaikki muut nykyajan vempaimet ovat todella kunnianhimoisen kehitystyön takana. Haluan itsekkin keksiä jotain maailmaa mullistavaa ja avaankin teille omaa ideointiprosessiani tässä blogikirjoituksessa. Nyt vinkkejä, miten sinä voit keksiä miljoona ideoita helposti. Istu alas, ota lasi kylmää juomaa ja nauti.

sateenvarjo

Ideointiprosessini


Pyrin omassa elämässäni kulkemaan avoimin mielin ja yleensä näin saankin parhaat ideani. Lukijoille kerron vinkkinä, että parhaat ideani ovat tulossa seuraavissa blogikirjoituksissani, joten muista seurata. 

Olen nähnyt vaikka minkälaista räyhääjää kaupungilla ja luonnossa, kun jonkin tuotteen käyttäminen on suoraan sanottuna aivan perseestä. Räyhääminen johtuu yleensä siitä, että suunnitteluvaiheessa tuotteen tai palvelun käyttäjäystävällisyys on unohtunut täysin. Itsellänikin menee hermot, kun jotkin kierrepyörre insinöörit ovat kehittäneet hienon ratkaisun paperilla, mutta käytännössä tuotetta on täysin mahdoton käyttää. Onko sinulla mitään tuotteita, mihin sinulla on mennyt hermot ja olet käytön mahdottomuuden takia mennyt huoneen nurkkaan sikiöasentoon?

Raivossa ja kiukussa on myös hyviä puolia. Omia tai jonkun muun kiukunpurkauksia seuraillessa tiedän, että nyt on laadukas miljooniksi muutettava vuosisatojen innovaatiivinen keksintö hyvin lähellä. Yleensä pienillä korjauksilla olemassa oleviin tuotteisiin tai palveluihin voi saada todella paljon iloa ja helpotusta elämään. Käyttäjä on tyytyväinen, kuin karhu hunajapurkin kanssa, kun tuote jonka kanssa sai ennen harmaita hiuksia toimii nyt moitteettomasti. Esimerkkinä raivoa ja inhoa herättävästä tuotteesta pitäisin surkeita sateenvarjoja, mitä nykyään myydään marketeissa ja esimerkiksi vaatekaupoissa. Yleensä repussani on kaiken varalta 13 tällaista sateenvarjoa yhtä pientä sadekuuroa kohti. Olen huomannut, että aina kun tulee pienikin tuuli niin sateenvarjoni hajoaa atomeiksi ja pahimmillani jalkani kastuvat, vilustun ja menetän kauneimmat kesäpäivät flunssan takia. Ajatelkaa, kaikki tämä yhden surkean sateenvarjon takia!

Ongelmaan on ratkaisu

Korjaus sateenvarjo-ongelmaan on kuitenkin simppeli. Lopetetaan surkeiden sateenvarjojen valmistus ja myynti EU lainsäädännöllä. Olen täysin varma, että surkeat sateenvarjot ovat kiinalaisten harjoittamaa kiusantekoa. Sateenvarjo lainsäädännöllä EU:n ympäristötavoite on taas askeleen lähempänä, kun uusien sateenvarjojen ostaminen loppuu kuin seinään. Sateenvarjolain johdosta ihminen tarvitsee elämässään vain yhden laadukkaan Ideasunin blogipostauksessa 10/10 arvosanan saaneen sateenvarjon. Tiesitkö, että Eu:lla on nykyään muun muassa laki, että käyriä kurkkuja ei saa myydä supermarketeissa. Kysyn vain, että eikö tällainen sateenvarjolaki olisi helppo ajaa läpi pienen lobbauksen saattelemana, jos käyrien kurkkujen myynti on EU:n mielestä suuri turvallisuusuhka.

Ovatko käyrät kurkut turvallisuusuhka?


Lisäyksenä tähän super mahtavaan ideaan tulisi vielä se, että sateenvarjoon saisi GPS paikantimen tai jonkin innovatiivisen ratkaisun, jonka avulla sateenvarjon sijainti olisi aina omistajan tiedossa. Olen monta kertaa unohtanut sateenvarjoni teille tuntemattomille Suomen vaihtelevan sään ja hattaraakin huteramman muistini johdosta. Sää vaihtuu Suomessa useammin kuin sukkani, enkä tämän takia tajua aina ottaa sateenvarjoani ulos lähtiessä. Sään vaihtelevuuden takia, esimerkiksi kännykän ja sateenvarjon välille voitaisiin muodostaa jonkinlainen yhteys, jonka avulla kännykkä hälyttäisi, jos lähden ulos ilman sateenvarjoa. Olen täysin varma, että en ole ainoa, joka tuskailee Kiinassa valmistettujen sekundasateenvarjojen surkeuden kanssa!

Loppusanat

Taas mentiin Mersuista sateenvarjoihin hienolla aasinsillalla. Jos haluat lukea lisää ideoitani siitä, miten SINÄ voit tehdä seuraavan Suomen maailmankartalle nostavan keksinnön, seuraa blogiani! Jos ei blogini kiinnosta pätkääkään, lue silti. Tämä blogi on tehty omaksi ajankuluksi pieni rahankiilto silmissä. Jos sinulla on eeppisiä sateenvarjotarinoita, kuten olet mukiloinut kolme ryöstäjää halpis sateenvarjollasi  Brasiliassa tai muita vastaavia sankaritarinoita, lukisin ne mielelläni. Ehkä saamme lanseerattua surkeat sateenvarjot itsepuolustusvälineiksi tai vaikka nuotionsytykkeeksi.

Yleensä parhaimmat ideat syntyvät muutaman ihmisen yhteisestä aivoriihestä, joten ota yhteyttä ja tehdään unemastasi totta. Osaan neuvoa sinua ainakin markkinoinnissa.
Muista seurata IG www.instagram.com/johannessuni

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heijastava kasvomaski

Keskisuomen kasino

Kotityö palkitsin