Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Miksi rakastan Viikonloppuja

Kuva
Viikonloput ovat unelmieni täyttymys! En vihaa työtäni, mutta on mukavaa, kun heti aamusta voi mennä vaikka lenkille tai kääntää kylkeä ja sitten on kokopäivä aikaa tehdä kaikennäköistä jännää ja mukavaa. Lisäksi olen tehnyt erinomaisen sopimuksen rakkaan tyttöystäväni kanssa. Hän laittaa minulle aina lauantaisin aamupalaa. En todellakaan muista miten tällainen sopimus syntyi, ehkä pitäisi harkita myyntitykin uraa, kun tekee niin hyviä sopimuksia. On parasta ikinä herätä valmiiseen aamupalapöytään ja tuoreen kahvin tuoksuun viikonloppuisin . Viikonloppu on juhlaa Moni sanoo, että arki on juhlaa, olen kyllä vahvasti eri mieltä. On paljon mukavampaa herätä myöhään ja nauttia hitaista aamuista. Olen aikamoinen laiskimus aina viikonloppuisin, mutta se tekee mielelle ja ruumiille erittäin hyvää. Voin haaveilla tekeväni mitä tahansa, ja ajan ja rahan puolesta yleensä tekeminen onkin mahdollista. Lottoankin ainoastaan sen takia, että voisimme tyttöystäväni kanssa viettää ikuista viikonloppua

Hammaslanka muistutin

  Kävin hammaslääkärissä. Kivaahan siellä ei ollut, vaikka hoitajien kanssa rupattelu sujui yhtä jouhevasti, kun radion aamujuontajilla. Hoitaja voivotteli, kun en kulje koko ajan hammaslanka takataskussa. Vastasin kohteliaasti, että kyllä hampaani lankaisin, jos vain joskus muistaisin. Hammaslääkäri huusi "Heureka", luulin ensin, että hammaslääkäri kehui kaunista purukalustoani, mutta tajusin nopeasti, että nyt olemme miljoonaidean ytimessä. Siinä samalla, kun hammaslääkärin järkyttävän kova tuntiliksa juoksi, niin ideoimme sovelluksen, joka muistuttaa hampaiden lankaamisesta.  Hampaiden lankaus sovellus Hammaslanka muistutin olisi aivan järkyttävän hyvä keksintö. Puhelin tai hammasharja muistuttaisi ennen harjaamisen aloittamista, että unohtuiko joku. Lupaan, että jo tämä idea saisi hammasvälini kiittämään. Ideaa kuitenkin kehiteltiin ja hammaslanka sovellukseen saatiinkin nopeasti erittäin motivoiva ratkaisuja. Ensimmäinen lankaamista tukeva idea oli laskuri, joka lask

Makeiset maailmalle

Kuva
Suomessa on maailman parhaat ja pisimmät maikeishyllyt! Isoissa kaupoissa kainalot ovat aivan hiestä märkänä, kun reippailee makeishyllyn päästä päähän! Fazer ja muut karkin valmistajat ovat näin varmistaneet, että jokainen sokerihiiri saa varmasti ainakin vähän liikuntaa ennen makeisten ostamista. Olen myöhästynyt hautajaisista, häistä ja syntymäpäiviltä, koska olen eksynyt karkkihyllyjen syövereihin. Ruokakauppojen tulisikin jakaa kartat jokaiselle kauppaan astuvalle. Itsellä näkö sumenee viimeistään makeishyllyillä, kun näen sen herkkujen määrän! Olen todella yllättynyt, etten ole hammaslääkärin platina asiakas. kaikki hampaani ovat vielä tallella, vaikka minulle kyllä sokeri maistuu muodosta riippumatta! Karkkiriippuvuudestani kertoo esimerkiksi se, kuinka armeijassa yksi lipastasku oli varattu makeisille ja muille herkuille. Pienet sokerihumalat sopivat sohvalla löhöilyä sisältävään iltaan. Mahakivut ja tuulessa heiluvat legot ovat selkeä merkki liiallisesta sokerin nauttimise

Jalkoja lämmittävä matto

Kuva
Kaikilla ei ole varaa lattialämmitykseen! Se on surullista, mutta totta. Onneksi olen köyhien Robin Huppunen ja kehittelin lämmittävän maton. Ei enää kylmiä ja sinisiä jalkoja! Ei enää aamunuhaa! Kaikki nämä ovat tiessään Warmermasterin ansiosta (nimi vielä työnalla). Itse ainakin vuoraan taloni näillä matoilla. Kotini saattaa näyttää hullujenhuoneelta, mutta blogien kirjoittaminen lämpömattojen hellässä huomassa on todella vapauttavaa. Itse ideaan Lämpömatto on perinteinen matto, jossa on lämpövastukset. Matto pistetään omaan tai vaihtoehtoisesti naapurin pihalta löytyvään pistorasiaan (säästät sähkökuluissa). Matossa on 4 lämpöasetusta 3 ensimmäistä on normaaleille ihmisille, joilla verenkierto ongelmat ovat kaukana tulevaisuudessa ja taso neljä tuntuisi siltä, että kävelisi kuumien hiilien päällä. Taso neljä vie minut varmaan lopulta vankilaan, koska jonkun taloon on sulanut reikä. Matto siis isketään kiinni pistorasiaan, otetaan kolmet eri sukkakerrokset pois jaloista ja naut

Veronpalautus sijoitus

Jotkin teistä ovat saaneet jo veronpalautukset. Olen iloinen puolestanne! Itse sain 800 € mätkyjä ja voin sanoa, että olisin mieluummin maksanut viime vuonna enemmän veroja. Näin kuinka etelänmatka, uusi sähköpyörä ja kauan haaveilemani Hibachi grilli katosivat kauas kaukaisuuteen. Kerroin kaverilleni mätkyistä ja aloimme ideoida, miten veropalautuksia voitaisiin hyödyntää enemmän. Saimme jo ensimmäisen oluen aikana mahtavan talouden pelastavan idean.  Veronpalautukset poikimaan Idea on, että veronpalautukset pysyvät valtiolla ja kaikki saavat halutessaan nostaa veropalautuksia kahdesti vuodessa. Mikäli palautuksia ei nosta niin valtio sijoittaa rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Tekemäni tutkimuksen mukaan vuonna 2019 1,7 miljoonaa suomalaista sai veronpalautuksia. Veronpalautuksia jaettiin noin 806 miljoonaa euroa! 806 miljoonaa sijoitettuna rahastoihin ja muihin vakaasti tuottaviin mekanismeihin takaisi suuret tuotot niin valtiolle, kuin veronpalautuksen saajalle.  Veronpalaut