Kenkien uusi tuleminen

Keksinnön alkutahdit

Ihmisillä on aina ulkoillessa kengät jalassa. Olen aina pohtinut, miten näitä jalkojen suojaajia voisi käyttää paremmin hyödyksi. Nythän kengät ovat vain kävelyä, juoksua ja suojaa varten. Mietin, että jos kenkiin asentaisi erilaisia antureita ja härpäkkeitä, niin olisin saman tien ilmoittautumassa maratooniin tai muuhun polvet eläkkeelle siirtävään urheilutapahtumaan. Haluaisin omiin kenkiini esimerkiksi liike-energiaa hyödyntävän akkulaturin, pienet jouset kävelyn helpottamiseksi ja nopeusmittarin. 

Laturikengät

Liike-energialaturi on niin mainio, että pelkästään sen takia kannattaisi perustaa kenkätehdas jonnekkin kaukaiseen lämpimään maahan. Liike-energialaturi toimisi niin, että kengän pohjassa olisi pieni akku, joka latautuisi kävellessä ja kengän pohjassa olisi myös hienosti piilotettu johto, jolla voisi ladata esimerkiksi puhelinta. Aina kun et liiku, niin voit ladata kengilläsi puhelintasi. Toinen vaihtoehto olisi, että kengän pohjassa olisi kohta, johon voisi kiinnittää puhelimen ja se latautuisi kävellessä. Tämä innovaatio vähentäisi tapaturmia, koska maailmalla ei kulkisi enää niin paljon ihmisiä naama liimattuna puhelimenruutuun.

Idea vähentäisi myös kulutusta huimasti, kun jokaisella naisella ei olisi 15 paria kenkiä. Yhdet metallimiehen monot kelpaisivat, koska niihin mahtuu isot akut ja samalla tulee teräksiset reidet, kun kävelee lyijypainot kiinnitettyinä jalanpohjiin. Voin sanoa, että tuntuu kyllä erityisen mukavalta ottaa kengät pois hikisen työpäivän jälkeen, kun jaloissa on ollut hieman extrapainoa. Olo on kuin kauraleipään vaihtaneella leivänsyöjällä. 

Pomppukengät

Pient jouset kenkiin olisivat vaan hauskat. Jokaisella lapsella on nykyään jättitrampoliini, mutta tämä innovaatio mahdollistaisi sen, että koko maailma voisi olla pomppimista ja temppuilua varten. Jokainen ihminen osaisi parissa vuodessa voltin ja uskon, että korkea kattoisten asuntojen myynti räjähtäisi pilviin. Tässä jollekin hyvä sijoitusidea, kun pomppukengät saapuvat isommin markkinoille. Kengät on siis jo keksitty, mutta ovat ne vaan niin pirun ruman näköiset.

Joku voisi väittää pomppukenkien olevan vaaralliset, mutta hän on kertakaikkiaan niin väärässä kuin vain voi olla. Kaupungeissa viilettää nykyään ihmisiä pienillä ohjus skoottereilla ja voin taata, että ne ovat paljon vaarallisempia, kuin pomppukengät. Lisäksi kaikki skootterien käyttäjät eivät nää kohta omia jalkojaan, koska liikunta on heille myrkkyä. Odottelen innolla sitä, että nuorisolla on kainalot märkänä jo pelkästä penkistä ylös nousemisesta kiitos sähköskootterien. Pomppukengät lisäävät liikuntaa ja paljon lisäävätkin, koska ihmisten on pakko jatkuvasti hytkyä pomppukengillä.

Vanhat ja väsyneet ihmiset pomppisivat kotiin helposti, kuin nuoret jänöset. Ja voin rehellisesti sanoa, että ennen kotiovea harkistee kahdesti väsyttääkö nyt enää niin paljoa, koska kengillä on vaan niin mukava temppuilla.

Nopeuskengät

Viimeinen lisäys kenkiin olisi nopeusmittari. Kenkiin voisi asettaa vielä pienen kaiuttimen josta kuuluisi tiukoissa mutkissa aina jarrutuksen ääntä ja spurtatessa urheiluauton murinaa. Kyllä kelpaisi juosta kovaa, kun jaloista kuuluu V8 koneen kauniit äänet. Tähän bensalenkkareiden suosikki ilmaukseen on hyvä lopettaa keksiminen.

Loppusanat

Idea on taas yksi ihmiskunnan pelastava innovaatio ja keksimiseen ei mennyt 5 minuuttia kauempaa. Odottelen jo kuumeisesti kutsua tiedemiesten ja muiden sekopäiden kerhoon, jotta voimme yhdessä pitää päänsäryn aiheuttavan aivoriihen. Uskon, että kokouksessa keksitään niinkin laadukkaita asioita, kuin 3 kulmainen laastari ja syötävät aamutohvelit.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heijastava kasvomaski

Keskisuomen kasino

Kotityö palkitsin