Tekstit

Origami karkkipaperi

Kuva
  Moni ihminen on varmasti näin joulun aikaan suupielet suklaassa. Fazerin konvehdit menevät kaupaksi ennätys tahtiin ja uutena vuotena tehdään laihdutuslupauksia, joiden epäonnistumista surraan sitten uuden kohvehtirasian kanssa. Suklaat sikseen, koska tämä brainstorming keskittyy ainoastaan karkkipapereihin. Niin tärkeä osa esimerkiksi perinteistä sinistä konvehtia, mutta lopulta täysin hyödytön. Onneksi ideani myötä suklaarohmut saavat leveän vyötärön lisäksi sorminäppäryyttä. Idea Keksintö ei ole siis mikään uusi polkupyörä, mutta jotkin parhaat keksinnöt ovatkin vain tuotetta parantelevia. Fazerin ja muiden suklaakonvehtien valmistajien kannattaisi alkaa tehdä sellaisia suklaakääreitä, joita voisi taitella erilaisiin muotoihin. Jokaisessa paketissa voisi olla ohjeita, miten teet erilaisia taitoksia ja kun hienon origamin saa valmiiksi, on siitä tottakai laitettava kuva jokaiseen sosiaaliseen mediaan jonka vain omistaa! Näin karkkipaperit eivät ole vaan roskaa vaan jopa tärkeämpi o

Kalorit laskeva lautanen

Kuva
Itselläni on suuri ongelma sen kanssa, että lautasella on aina ruokaa kolmen ihmisen edestä. Vyötärö paisuu ja leukoja on kohta niin monta, ettei sormet riitä niitä laskemaan. Sain idean lautasten uudesta innovaatiosta, kun löysin leukojeni välistä viime kesällä hankkimani pyörän vararenkaan! Ajattelin, että ehkä on aika laihtua ja vähentää hikoilua, jotta en joudu vaihtamaan paitaa enää neljää kertaa päivässä. Nykyään hikoilen jo urheilun katsomisesta tai herkullisen juustohampurilaisen paperikääreen avaamisesta. Lautas ideani Loistava ideani on siis kalorilautanen! Lautanen laskee kaikki mitä siihen laittaa ja tunnistaa onko se hyvää ravintoa vaiko ei. Syömisen seuraaminen on paljon helpompaa, kun lautanen kertoo, onko ruoka ravinteikasta vai verrattavissa jakkivanukkaaseen.  Kalorilautanen lähettäisi appiin suoraa tietoja, miten olet syönyt ja miten syömistavoitteet ovat onnistuneet. Jos ja kun lautasella on liian usein herkkuja, niin lautaseen sisälle integroitu suolasirotin pilaa

Urheilukelloon pistelaskuri

Kuva
Monta kertaa tennistä, Padelia, sulkapalloa tai muuta pallopeliä pelatessani olen törmännyt siihen, että en vain muista paljonko peli on. Sama ongelma toistuu aina, sillä kun on hengästynyt kuin työhevonen ja pitäisi vielä pelaamisen ohessa keskittyä pisteisiin, niin laskupää ei vain riitä. Olen miettinyt, etteivät ammattilaisetkaan laske missään lajissa pisteitään itse, vaan pisteidenlaskijana toimii aina hienosti pukeutunut hovimestaria muistuttava henkilö. Omaan pisteenlaskijaan ei valitettavasti ole rahaa, enkä viitsi pyytää ystäviäni vain katsomaan, kun minä pelaan. Jokaiseen ongelmaan on kuitenkin aina ratkaisu. Välillä ratkaisuun tarvitaan rutkasti aivotyötä ja suunnittelua, kun taas joskus ideat syntyvät, kun kaveri huitaisee Squash kentällä mailalla vahingossa takaraivoon. Syntyy idea sitten miten tahansa, kannattaa se ehdottomasti muuttaa rahaksi blogin muodossa. Idea Idea olisi niinkin yksinkertainen, kun pistelaskin urheilukelloon!  Polarin  ja  Suunnon  myynti lähtisi

Kotityö palkitsin

Kuva
  Kotityöt eivät aina vain maistu. Minut on kasvatettu niin, että kotona on puhdasta ja kotini sopisikin jokaisen ammattibloggaajan sisustuspalstalle. Joskus tulee kuitenkin hetkiä, jolloin siivoaminen tuntuu erittäin vastenmieliseltä ja lukisin mieluummin lakikirjoja tai ruotsin sanakirjaa. Kun laiskottaa voi toki olla vain siivoamatta, mutta jossain vaiheessa urakka on kuitenkin edessä, ellei sitten halua elää niin kuin tositeeveessä ylpeydellä kotiaan esittelevät hamstraajat. Yleensä näillä henkilöillä on sanomalehtiä 60-luvulta, vaikka oma syntymäaika on 20 vuotta myöhemmin. En tiedä mikä hamstraamisessa kiehtoo, tuskin se kotona silmiä ja sieraimia polttava haju ja kaaos ainakaan. Kotisiivous kannattavaksi Yllättäen ratkaisin kuitenkin siivoamisen ongelman, hamstraajia en tällä blogilla voi auttaa, mutta ilahduttaa voi aina. Ideani, joka tuo iloa vauvasta vaariin on kotityö palkitsin. Aina, kun teet kotityön, niin saat siitä yllätyspalkinnon. Lahja voi olla siis ihan mitä vain ruu

Optimoiduilla mainoksilla onnelliseksi

Kuva
Teen työkseni hakukoneoptimnointia ja tätä blogia tottakai. Tarkoituksena on hyödyntää kumpaakin osaamista, jotta saan tämän blogin kukoistamaan. Olisi mukava tienata noin 300 000 € vuodessa pelkällä kirjoittamisella ja podcast vierailuilla. Loput 700 000 € tulevat kiitoksena kaikilta Ideasuni blogin lukijoilta, jotka ovat takoneet suuria summia rahaa hullunkurisilla ideoillani. Tämä artikkeli auttaakin juuri teitä upporikkaat lukijani tienaamaan vielä enemmän takanlämmikettä tulevia talvia varten. Olen täysin varma, että "miljoonaideoita" blogin nimessä ei ole vain sanahelinää vain totista totta. Idea Ideanani on yhdistää hakukonemainonta ja printtimainokset. Itselläni on ainakin "ei mainoksia" lappu oveni edessä. Tämä johtuu siitä, että en halua turhia mainoksia, jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään. Jos mainokset olisi optimoitu jokaiselle asukkaalle erikseen, niin roska vähenisi ja myynti nousisi kymmenkertaiseksi nykyisestä.  Idea toimisi niin, että asiakas l

Keskisuomen kasino

Kuva
  Ruletti on paras kasinopeli Olen jo kauan odottanut, että pääsisin esittämään tämän mahtavan ja Suomen talouden kiertoradalle lähettävän idean maailmalle. Tällä idealla on niin paljon hyviä puolia, että pääministerin pesti on lähes taattu. Sauli hanskaa hommat niin hyvin, että en viitsi mennä sen nuotiota sörkkimään. Ideani jälkeen poliitikot tulevat siipieni suojiin ja hakevat hyväksyntääni laillisilla ja jotkut ehkä laittomillakin lahjuksilla. Onneksi äitini kasvatti minut hyvin, joten erotan oikean väärästä, valkoisen mustasta ja makean suolaisesta. Eiköhän kampanjani kuitenkin kaadu siihen, että Iltapäivälehtien hyeenat kaivavat kaiken törkyn minusta vaalien alla ja he löytävät muun muassa tämän blogin ja ehkä muutaman nolon nuoruuden mestariotoksen, jossa olen saanut salaa maistaa ensimmäistä kertaa herkullista olutta. Itse ideaan Ideani ei liity mitenkään politiikkaan. Vaan idea on perustaa kasino ja viihdekompleksi keskelle kaunista Suomea. Kasinoa ei tietenkään pystytetä mill

Heijastava kasvomaski

Kuva
Nyt koronan vaaniessa jokaisen nurkan takana, olen joutunut hieman himmailemaan miljoonaideoitteni kanssa. Onneksi ystävilläni on mökkejä, joissa voin päästää mielikuvitukseni valloilleen. Yleensä kaikki tuottavimmat ideani syntyvätkin mökkeillessä. Tämä idea syntyi hieman oudolla tavalla. Pelasimme mölkkyä ja juuri, kun olin heittämässä kapulan puusta tippui käpy päähäni ja se kimposi ystäväni niskaan, joka päätti pelästyä ja läimäyttää minua vahingossa takaraivoon. Katselin hetken tähtiä ja upeaa linnunrataa, jonka jälkeen eteeni ilmestyi raamatun kertomusten lailla hahmo jolla oli heijastava kasvomaski. Jeesus ehkä muutti veden viiniksi, mutta minä muutan kangasriekaleet kahisevaksi.  Idea käytännössä Idea syntyi siis samanlailla, kuin painovoima keksittiin. Ideani olisi erinomainen kaikkialla maailmassa ja jokaisen ihmisen saatavilla. En ymmärrä, miksi esimerkiksi Etelä-Euroopassa tai Aasiassa ei koskaan käytetä heijastimia. Siellä on säkkipimeää jo kello kuusi illalla ja liikentee

MonitoimiFlexi

Kuva
Koiria on nykyään kaikkialla. Se on toki hyvä asia, koska karvaturrit ovat kovin mukavia otuksia ja niitä rapsuttelisi vaikka mielellään viikkoja. Mietin, miten tämän megatrendin voisi muuttaa rahaksi ja nopeasti keksinkin mahtavan monitoimiflexin. Se tuo ratkaisun moneen tuttuun ja koiranomistajille ei niin miellyttävään ongelmaan.  Musti ja Mirri  ottavat tästä ideasta varmasti kopin, ja he varmasi muuttavatkin ideani rahaksi. Idea Keksintö ratkoo siis monet koiranulkoiluttajan huolet ja murheet. Ajattele, kun flexissä olisi koirankakkapussit valmiina. Olen nähnyt monta koiranulkoiluttajaa tuskailemassa sen kanssa, että mihin piilottaa koiran jätökset, kun pussi on unohtunut vahingossa tai sitten tahallaan kotiin. Ihmisillä on mitä luovempia ratkaisuja siihen, miten he piilottavat oman koiran tarpeet. Olen nähnyt, että joku peittää jätökset hienolla risukyhäelmällä. Toinen on taas potkaissut ne kylmästi metsään uusilla valkoisilla kengillään ja kolmas laittoi tarpeet taskuunsa.

Idea uus

Kuva
  On mielettömän mukava kirjoittaa tarinaa, kun ei tarvitse kuunnella ylimääräistä narinaa.  Tästä en vielä ihan rahoille pääse, mutta tämä on varsin toimiva lääke.  Olen varma, että kohta rahaa tulee, - sillä Sauli tätä aina sunnuntaisin lukee. Johkun blogi sen näytönsäästäjänä pyörii -  samalla, kun sen koira jaloissa hyörii. Saulin kiinostus on merkki siitä, - ettei yksi blogi enää viikossa riitä.  Haluaisin aiheita lisää kyllä keskiä, - sillä maanantaisin olen nykyään paukuttamassa pleksiä. -  Te voitte ideoita jakaa ja voin niistä sitten kirjoittaa rapaa. Ei Pinen kanssa ideoida ehditä, - koska se kutoo ja lukee vaan aikakauslehtiä. - Toki ei uudet villasukat mua haittaa, - sillä niiden kanssa sohvalla uni varmasti maittaa. - Ehkä villasukissa olisikin idea uus, - niitä on parittomia mulla ainakin kuus. - Jos yhdistän sukat nauhalla yhteen ja pistän vielä raaputusarvan tilauksen kylkeen. Oon varma, että kaikki sukat tilaisi - vaikka hävitty arpa tunnelman ehkä pilaisi. Arvan voisi

Netflixille pari ideaa

Kuva
Netflix on itselläni käytössä, tosin en katso sitä hirveän usein, koska Wheelers Dealers ei listoilta valitettavasti löydy-- Vielä! Ideani ei koske nyt Wheelers Dealerssia vaikka se onkin laadukas ja viihdyttävä sarja. Ideani on saada käyttäjät koukkuun Suoratoistopalveluihin pirullisen ovelalla markkinointi kikkailulla. Nykyään on todella paljon suoratoistopalveluita ja kaikki hyvät sarjat ovat pirstaloituneena eri paikkoihin. Kilpailu on varmasti kovaa ja yöunia on menetetty jo usean vuoden verran, kun Disney llä ja muualla on mietitty, miten he saisivat kahlittua lisää asiakkaita. Netflix ja Disney Kiittää Ideani on yksinkertainen, mutta se toimii pommin varmasti. Esimerkiksi Netflix antaa Disneylle ilmaiseksi yhden kauden jokaista hittisarjaansa. Ensimmäinen tuotantokausi on jäätävä sellaiseen Cliff hangeriin, että ilman vastauksia ei vain voi elää. Näin asiakas saadaan tilaamaan Netflix ainakin seuraavaksi kuukaudeksi. Asiakas on luultavasti yhtä laiska kuin minäkin ja maksaa Net

Miksi rakastan Viikonloppuja

Kuva
Viikonloput ovat unelmieni täyttymys! En vihaa työtäni, mutta on mukavaa, kun heti aamusta voi mennä vaikka lenkille tai kääntää kylkeä ja sitten on kokopäivä aikaa tehdä kaikennäköistä jännää ja mukavaa. Lisäksi olen tehnyt erinomaisen sopimuksen rakkaan tyttöystäväni kanssa. Hän laittaa minulle aina lauantaisin aamupalaa. En todellakaan muista miten tällainen sopimus syntyi, ehkä pitäisi harkita myyntitykin uraa, kun tekee niin hyviä sopimuksia. On parasta ikinä herätä valmiiseen aamupalapöytään ja tuoreen kahvin tuoksuun viikonloppuisin . Viikonloppu on juhlaa Moni sanoo, että arki on juhlaa, olen kyllä vahvasti eri mieltä. On paljon mukavampaa herätä myöhään ja nauttia hitaista aamuista. Olen aikamoinen laiskimus aina viikonloppuisin, mutta se tekee mielelle ja ruumiille erittäin hyvää. Voin haaveilla tekeväni mitä tahansa, ja ajan ja rahan puolesta yleensä tekeminen onkin mahdollista. Lottoankin ainoastaan sen takia, että voisimme tyttöystäväni kanssa viettää ikuista viikonloppua

Hammaslanka muistutin

  Kävin hammaslääkärissä. Kivaahan siellä ei ollut, vaikka hoitajien kanssa rupattelu sujui yhtä jouhevasti, kun radion aamujuontajilla. Hoitaja voivotteli, kun en kulje koko ajan hammaslanka takataskussa. Vastasin kohteliaasti, että kyllä hampaani lankaisin, jos vain joskus muistaisin. Hammaslääkäri huusi "Heureka", luulin ensin, että hammaslääkäri kehui kaunista purukalustoani, mutta tajusin nopeasti, että nyt olemme miljoonaidean ytimessä. Siinä samalla, kun hammaslääkärin järkyttävän kova tuntiliksa juoksi, niin ideoimme sovelluksen, joka muistuttaa hampaiden lankaamisesta.  Hampaiden lankaus sovellus Hammaslanka muistutin olisi aivan järkyttävän hyvä keksintö. Puhelin tai hammasharja muistuttaisi ennen harjaamisen aloittamista, että unohtuiko joku. Lupaan, että jo tämä idea saisi hammasvälini kiittämään. Ideaa kuitenkin kehiteltiin ja hammaslanka sovellukseen saatiinkin nopeasti erittäin motivoiva ratkaisuja. Ensimmäinen lankaamista tukeva idea oli laskuri, joka lask

Makeiset maailmalle

Kuva
Suomessa on maailman parhaat ja pisimmät maikeishyllyt! Isoissa kaupoissa kainalot ovat aivan hiestä märkänä, kun reippailee makeishyllyn päästä päähän! Fazer ja muut karkin valmistajat ovat näin varmistaneet, että jokainen sokerihiiri saa varmasti ainakin vähän liikuntaa ennen makeisten ostamista. Olen myöhästynyt hautajaisista, häistä ja syntymäpäiviltä, koska olen eksynyt karkkihyllyjen syövereihin. Ruokakauppojen tulisikin jakaa kartat jokaiselle kauppaan astuvalle. Itsellä näkö sumenee viimeistään makeishyllyillä, kun näen sen herkkujen määrän! Olen todella yllättynyt, etten ole hammaslääkärin platina asiakas. kaikki hampaani ovat vielä tallella, vaikka minulle kyllä sokeri maistuu muodosta riippumatta! Karkkiriippuvuudestani kertoo esimerkiksi se, kuinka armeijassa yksi lipastasku oli varattu makeisille ja muille herkuille. Pienet sokerihumalat sopivat sohvalla löhöilyä sisältävään iltaan. Mahakivut ja tuulessa heiluvat legot ovat selkeä merkki liiallisesta sokerin nauttimise

Jalkoja lämmittävä matto

Kuva
Kaikilla ei ole varaa lattialämmitykseen! Se on surullista, mutta totta. Onneksi olen köyhien Robin Huppunen ja kehittelin lämmittävän maton. Ei enää kylmiä ja sinisiä jalkoja! Ei enää aamunuhaa! Kaikki nämä ovat tiessään Warmermasterin ansiosta (nimi vielä työnalla). Itse ainakin vuoraan taloni näillä matoilla. Kotini saattaa näyttää hullujenhuoneelta, mutta blogien kirjoittaminen lämpömattojen hellässä huomassa on todella vapauttavaa. Itse ideaan Lämpömatto on perinteinen matto, jossa on lämpövastukset. Matto pistetään omaan tai vaihtoehtoisesti naapurin pihalta löytyvään pistorasiaan (säästät sähkökuluissa). Matossa on 4 lämpöasetusta 3 ensimmäistä on normaaleille ihmisille, joilla verenkierto ongelmat ovat kaukana tulevaisuudessa ja taso neljä tuntuisi siltä, että kävelisi kuumien hiilien päällä. Taso neljä vie minut varmaan lopulta vankilaan, koska jonkun taloon on sulanut reikä. Matto siis isketään kiinni pistorasiaan, otetaan kolmet eri sukkakerrokset pois jaloista ja naut

Veronpalautus sijoitus

Jotkin teistä ovat saaneet jo veronpalautukset. Olen iloinen puolestanne! Itse sain 800 € mätkyjä ja voin sanoa, että olisin mieluummin maksanut viime vuonna enemmän veroja. Näin kuinka etelänmatka, uusi sähköpyörä ja kauan haaveilemani Hibachi grilli katosivat kauas kaukaisuuteen. Kerroin kaverilleni mätkyistä ja aloimme ideoida, miten veropalautuksia voitaisiin hyödyntää enemmän. Saimme jo ensimmäisen oluen aikana mahtavan talouden pelastavan idean.  Veronpalautukset poikimaan Idea on, että veronpalautukset pysyvät valtiolla ja kaikki saavat halutessaan nostaa veropalautuksia kahdesti vuodessa. Mikäli palautuksia ei nosta niin valtio sijoittaa rahat osakkeisiin ja rahastoihin. Tekemäni tutkimuksen mukaan vuonna 2019 1,7 miljoonaa suomalaista sai veronpalautuksia. Veronpalautuksia jaettiin noin 806 miljoonaa euroa! 806 miljoonaa sijoitettuna rahastoihin ja muihin vakaasti tuottaviin mekanismeihin takaisi suuret tuotot niin valtiolle, kuin veronpalautuksen saajalle.  Veronpalaut

Koulumenestys palkitsin(sponsoreita)

Tämä idea on yksi parhaista. Mikäli opetusministeriö ei ota tätä pohdintaan, ovat he nukkumassa kalliiden torkkupeittojensa alla tai heillä ei ole harmainta aavistusta blogistani. Se, ettei opetusministeriö tiedä viraaliksi tulleesta blogistani on erittäin epätodennäköistä, koska eduskunnassa käyneenä tiedän mistä puhun. Puolet täysistunnossa pelaa vastakkain laivanupotusta, yksi vaahtoaa ja muut ovat tilanneet kiinasta lasit, joilla näyttää että olisi valveilla. Tarkoituksena on sujauttaa tämä idea sen vaahtoojan takataskuun, jolloin suurimman hädän hetkellä jolloin valitettavaa ei enää ole, niin takataskusta löytyy oikeasti varteenotettava idea. Itse ideaan Idea on siis koulumenestys palkintajärjestelmä, mikä motivoi Fortnighttia ja muita typeriä pelejä pelaavia pullamössölapsia takaisin ankaraan koulunkäyntiin. Haluan, että minua nuoremmista tulee älykköjä, jotka kehittävät kiitokseksi ideoita reumaisten vanhuudenvuosieni helpottamiseksi. Ei sillä, että bingossa olisi jotain vikaa,

Ruokakauppa mehustin

Tästä ideasta on pakko kirjoittaa, vaikka se onkin jo keksitty. Ruokakaupoissa on nykyään Appelsiinimehupuristin, mistä näät kun appelsiinit puristuvat ja saat tuoretta mehua. Appelsiinimehu on halpaa ja puristaessasi mehua saat vielä viihdettä koko rahan edestä. Huomiona, että K-kauppa ja S-market eivät ole maksaneet mainostamisesta penniäkään. Useat ihmiset kävelevät tylysti tämän nöyrän pavelijan ohi, mutta miksi. En voi ymmärtää sitä, kun käydään ostamassa jotain Good Morgon tai Brazil mehua, joka on tullut jostain kuumimpien viidakoiden keskeltä. Olisi vain oikein antaa mehu sille, joka on selkä vääränä kantanut hedelmät viljelmistä. Uskon että minulle maistuisi ainakin mehu, kun olen työskennellyt koko päivän kuumassa ja erittäin hiostavassa viidakossa. Mikäli ette ole vielä maistaneet tätä elämän eliksiiriä, toivon palauttajaa, ilon tuojaa ja vain jumalille kelpaavaa mehua, niin nyt jalat alle ja ensimmäiseen kauppaan, mistä mehupuristin löytyy. Jungle Juice baarin tekijä on

Kenkien uusi tuleminen

Kuva
Keksinnön alkutahdit Ihmisillä on aina ulkoillessa kengät jalassa. Olen aina pohtinut, miten näitä jalkojen suojaajia voisi käyttää paremmin hyödyksi. Nythän kengät ovat vain kävelyä, juoksua ja suojaa varten. Mietin, että jos kenkiin asentaisi erilaisia antureita ja härpäkkeitä, niin olisin saman tien ilmoittautumassa maratooniin tai muuhun polvet eläkkeelle siirtävään urheilutapahtumaan. Haluaisin omiin kenkiini esimerkiksi liike-energiaa hyödyntävän akkulaturin, pienet jouset kävelyn helpottamiseksi ja nopeusmittarin.  Laturikengät Liike-energialaturi on niin mainio, että pelkästään sen takia kannattaisi perustaa kenkätehdas jonnekkin kaukaiseen lämpimään maahan. Liike-energia laturi toimisi niin, että kengän pohjassa olisi pieni akku, joka latautuisi kävellessä ja kengän pohjassa olisi myös hienosti piilotettu johto, jolla voisi ladata esimerkiksi puhelinta . Aina kun et liiku, niin voit ladata kengilläsi puhelintasi. Toinen vaihtoehto olisi, että kengän pohjassa olisi kohta, johon

kerrostalo kuntopyörä sähkölaskualennin

Kuva
Kerrostaloasukkaiden pitäisi tehdä enemmän asioita yhdessä. Suomessa pidetään siitä, että saa olla omisssa oloissaan, eikä kukaan häiritse ellei itse halua. Siinä ei ole mitään väärää, mutta ideani ei pakota sosialisoimaan, vaan tekee kerrostaloasumisesta kaikille mukavampaa. Ideallani rahaa säästyy ja testausvaiheessa takaan, että kaikki käyttäjät saavat spandexasuisten pyöräilijöiden reidet. Kuntopyörät kellariin Ideani on perustaa oma pieni kuntopyörä sähkölaitos kerrostalon sosiaalitiloihin. Kuntopyörät siis tuottavat sähköä, kun asukas polkee pyörää. Mitä enemmän asukkaat polkevat, sitä pienempi asukkaiden sähkölasku on. Samalla, kun sähkölaskun summa pienenee olemattomaksi, kaikkien kunto kasvaa. Ehkä pyöräilijät saavat uusia ystäviä, kun ovat polkemassa taloyhtiön muiden asukkaiden kanssa.  Kenenkään ei ole pakko polkea pyörää, ellei itse tahdo. Kaikki saavat kyllä sähköstä alennusta, vaikka ei päivääkään pyörällä polkisi. Näin vanhukset ja nuoret saavat saman hyödyn. Uskon, et

Varjokartalla rahoiksi

Olen monta kertaa uusia paikkoja etsiessäni törmännyt ongelmaan mitä en edes tullut ajatelleeksi, nimittäin varjoon! Olen muun muassa patikoinut nääntyneenä useita päiviä metsässä etsien aurinkoista paikkaa, jotta saisin suurennuslasillani sytytettyä nuotion. Kuinkas ollakaan 3 päivää ympyrää pyörittyäni aloin nähdäkin kirkasta valoa! Tajusin hetken päästä, että ei sekään ollut aurinko vaan valo, jota kohti ei näin nuorena viitsisi vielä kulkea. Karhun kyydillä kotiin  Onneksi pääsin pois metsästä ystäväni otson reppuselässä. Kiitokseksi annoin mustikoita ja tulitikut, jotka olin tyystin unohtanut. Makkaraa paistellessa minulla välähti! Tajusin heti, että jos suunnittelisin karttasovelluksen, joka kertoisi mihin aurinko paistaa ja kuinka pitkään, tekisin hetkessä miljoonia jo Suomen markkinoilla. Suomessa kun talvella aurinkoa on nähtävillä noin kuusi minuuttia ja kolmekymmentä sekuntia. Jos tämän ajan saisin olla auringossa ei minun tarvitsisi, joka ikinen talvi popsia kymmeniä epäily

Riippumattoilun uusi ulottuvuus

Aaah! Ihana kesä on täälä taas ja se tarkoittaa paljon retkiä, uimista ja ulkona köllöttelyä. Olen itse nautiskelija! On aina mukava kävellä järvenrantaan etsiä hyvä paikka ja mennä uimaan. Uinnin jälkeen voi laittaa grillin kuumaksi ja kuunnella luonnon ääniä. Parasta on kuitenkin haistella riippumatossa kesän tuoksuja, kuten esimerkiksi grilliin unohtuneiden hiiltyneiden makkaroiden tai hyttysmyrkyn tuoksua.  Yksi asia puuttuu täydellisestä kesäpäivästä. nimittäin riippumaton heilutin. Olen monta kertaa mennyt kavereideni kanssa ulos kauniina kesäpäivänä ja asettanut riippumattoni kahden täydellisen puun viereen. Ripustamisen jälkeen olen asettunut riippumattoon mukavasti loikoilemaan. Hetken paikallaanolon jälkeen tekee kuitenkin mieli keinua ja pyydän kaveriani tuuppaamaan vauhtia. Ensimmäinen kerta onnistuu aina! Mutta, kun viidennentoista kerran pyydän lisää vauhtia huomaan, että kaverini ovat kaikonneet! Jättäneet minut yksin metsään oman onneni nojaan. Ainoa joka minua enää kei